Nyt on kilpailukausi avattu. Ja olipahan taas kauden avaus… Nyt alkoi urani 22. kausi keihäänheittäjänä ja silti tuntui kuin ei olisi ikinä ennen heittänyt keihästä kilpailuissa. Miksihän se kauden ensimmäinen kilpailu on aina noin vaikea.

Sählääminen alkoi heti verryttelyssä. Minulta jäi koko pitkät vauhtijoksut tekemättä kokonaan, koska kilpailu alkoikin yllättäen…alkoi siis täysin aikataulun mukaisesti.

Käydäänpä sitten hieman kilpailuheittoja läpi:

  • 1. ja 2. heitto menivät siis säheltäessä vauhtijuoksun kanssa. Tästä syystä heiton loppu rytmi ei oikein sattunut kohdalleen. Tehoja näissä heitoissa oli ihan hyvin, mutta edellä mainitun syyn takia lähtivät heitot kyntämään. Eli keihäs ei lähtenyt oikein liitämään.
  • 3. heitto oli kisojen paras. Se oli sopivan rento ja ajoitus osui vähän paremmin kohdalleen. Myös keihään asentokin oli kilpailuheitoista paras.
  • 4. heitto oli taas kahden ensimmäisen heiton kaltainen.
  • 5. heiton väliin jättämisen takana oli se, että viimeisellä heitolla oli tarkoitus pamauttaa kunnon tulos tiskiin.
  • 6. heitossa olikin sitten liika yritystä ja puristamista. Tarvittava rentous ei säilynyt ja ei keihäs silloin lennä, jos sitä väkisin runttaamalla yrittää heittää.

Tässä videolla heitot:

Kaiken kaikkiaan kisasta jäi hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin!

Keihäs lensi kauden avauksessa siis 81,07. Nyt on meneillään siis 10. vuosi peräkkäin, kun olen saanut heitettyä yli 80 metriä. Tavoitteena on vielä saada monta tällaista kautta lisää!

Kausi jatkuu 12.6. Raaseporissa. Tulkaahan paikan päälle katsomaan!

By | 2017-04-17T16:45:02+00:00 30.5.2016|Blogi|